Kesä 2017, Vol 4.0 Seitsemisen Kansallispuisto
marraskuuta 14, 2017
Elokuinen
aamu alkoi tavaroiden pakkaamisella ja uuden teltan hankkimisella.
Löydettyäni pienen ja kevyen teltan, suuntasin ruokakaupan kautta
pois sivistyksen parista, kohti Seitsemisen kansallispuistoa.
Seuraavista päivistä minulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa,
tärkeintä oli, että pääsen pois kaikesta hälinästä, olemaan
yksin itseni ja koirani kanssa, keskelle luontoa. Keli oli kesäinen,
jota oli luvattu myös tuleville päiville.
Seitsemisen
kansallispuisto sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten kuntien mailla,
Pirkanmaalla Länsi-Suomen läänissä. Kansallispuisto on perustettu
vuonna 1982 jota hoitaa ja ylläpitää Metsähallitus.
Kansallispuiston pinta-ala on 45.5 neliökilometriä ja alueen
maisema on hyvin vaihtelevaa, metsistä harjuihin sekä soihin.
Luontopolkuja on kaikkiaan neljä ja polkuverkosto on laajuudeltaan
noin 60km. Reittien varrella on nuotio- ja teltapaikkoja sekä
opastuspisteitä. Kansallispuiston eliölajistossa esiintyy
harvinaisia pohjoisen lajeja.
Päästyäni
Kuruun, joka on itselle hyvin rakas paikka, kävin vielä
täydentämässä viimeisiä eväitä paikallisesta kyläkaupasta.
Olen viettänyt lapsuudessani useita kesiä Kurussa, sillä
edesmenneet isovanhempani ovat siellä asuneet ja olihan
vanhemmillanikin siellä muutamana kesänä kesämökki. Juuri
täältä, Kurun jylhistä metsistä ja salomaista on lähtenyt minun
innostukseni ja rakkauteni luontoon, kalastukseen ja eräilyyn.
Täällä päälleni laskeutuu aina syvä rauha ja onnellisuus.
Lähdettyäni
Kurusta kohti Parkanoa, käännyin Kaidankylästä kohti Seitsemisen
Kansallispuiston maisemia. Asemapaikkani ei ollut vielä tiedossa,
mutta päätin mennä katsomaan, onko Kirkas-Soljasten leiripaikalla
elämää. Ajettuani hetken aikaa hyväkuntoisia hiekkateitä,
saavuin leiripaikalle, joka onnekseni ammotti tyhjyyttään. Tänne
pystytin uuden telttani ja tyhjensin varusteeni. Laitoin evääni
järveen viilentymään, etteivät ne seuraavina aamuina kävelisi
minua vastaan.
Istuin
aloillani, nautin olostani, suhautin muutaman nestepitoisen tölkin
auki ja katsoin kartasta, minne koirani kanssa suuntaisin. Päätin
kävellä läheiselle Lieslammelle, johon on matkaa vain reilut 2km.
Kävelin läpi Hiittenhautakankaan, jota koristavat luotisuorat
männyt, jotka pitkillä rungoillaan kurottavat kohti taivasta.
Saavuin pienelle Kangaslammelle, jonka peilityyntä pintaa rikkoivat
kahden joutsenen tekemät hennot aallot. Maiseman muututtua kuivasta
kangasmaastosta kuusimetsäksi olin jo Lieslammella.
Päätin
suunnistaa kohti Liesjokea, jonka varrella kartan mukaan on vanha
mylly, sen halusin nähdä. Liesjoella on kuuleman mukaan myös
majavia, varsinkin Jaulin kämpän seudulla sekä Lieslammen sekä
Liesjärven välisellä osuudella. Kävelin ohi Kettulammen, jonka
tummassa pinnassa heijastui kauniisti vieressä oleva jylhä metsä
ja sinivalkoinen taivas. Jonkin matkaa käveltyäni, läpi
pitkospuiden sekä polkujen, saavuin myllylle. Näkymä oli kuin
haltijametsästä. Ympärillä seisoi arvonsa tietävä vanha metsä,
yksinäisyydessä pauhaava joki jonka varrella seisoo sammalkattoinen
vanha mylly. Koirallakin oli ihmeteltävää vanhan myllyn nurkkia
haistellessa.
Liesjoen
myllystä jauhettiin aikoinaan viljaa seudun lähitaloille. Osakkaina
olivat Kovero, Kuivasniemi, Kivijärvi sekä Liesjärvi. Liesjoen
alkuperäinen mylly on viety aikoinaan pois, pelkästään
myllynkivet jätettiin paikoilleen. Lieneekö vanha mylly lahonnut
mutta nykyinen mylly tuotiin samalle paikalle Ruoveden
Koveronkoskelta1995. Myllyä ihastellessani ajattelin, kuinka maailma
touhu on ollut aikoinaan niin erilaista kuin nykyään ja kuinka jo
pelkästään naapuri- ja lähitalojen käsitys on vuosien matkalla
muuttunut.
Kuivan
kurkun kostuttelun jälkeen suuntasin myllyltä kohti Jokiristin
telttailualuetta. Kävelin pitkin Liesjoen rantoja ylittäen pienen
sillan, jonka alta Liesjoki levottomana pauhasi. Hieman ennen
Jokiristille saapumista vastaani tulivat ensimmäiset ihmiset. En
siis ollutkaan yksin täälä, en kuitenkaan kokenut suurempaa
tarvetta jäädä vaihtamaan kuulumisia. Koirat sentään tekivät
hieman lähempää tuttavuutta toisiinsa. Pysähdyin katsomaan
Jokiristin levähdysalueen, mutta jatkoin suorilta matkaani kohti
Jaulin kämppää.
Jaulin
kämppä on vanha savottakämppä, joka sijaitsee Liesijoen rannalla.
Alkuperäisen kämpän rakensi suomalainen kirjailija Kalle Päätalo.
Alkuperäinen päärakennus on palanut ja sen tilalle rakennettiin
nykyinen kämppä. Päätalon vuonna 1946 rakentama tallirakennus on
kuitenkin vielä jäljellä.
Istuin
lammen rannassa olevan saunarakennuksen edessä muistellen niitä
kertoja, kuin aikaisemmin täälä olen ollut. Ympärillä oli
vehreää ja hiljaista, ainoastaan lampeen laskeva koski pauhasi
keräten lammen rannoille valkoista vaahtoa. Koira istui vieressäni,
välillä katseemme kohtasi, välillä vajosimme omiin maailmoihimme,
sisimmissämme kumpikin haaveillen vapaana olemisesta. Täälä koin
kuitenkin olevani vapaa, eikä minulla ollut taas kiire mihinkään.
Eväät
nautittuani jatkoin matkaa kohti leirialuetta. Loppumatkan kuljin
lämpimässä, lähes pilvettömässä säässä pitkin hiekkateitä
ohittaen Jaulinnevan kauniin suon sekä Saari-Soljasen lammen, ennen
saapumista Kirkas-Soljaselle. Teltta oli vielä pystyssä, tavarat
tallessa, niin järvessä kuin teltassakin. Leiripaikkaan oli
ilmestynyt myös yksi teltta lisää. Oli aika istahtaa kannon
päälle, nauttia suon tuoksusta, seurata kuikkien rauhallista
uiskentelua kirkkasvetisen lammen selällä sekä kuunnella niiden
kutsuhuutoja, jotka kantautuvat pitkälle erämaahan asti.
Koitti
aika alkaa tekemään polttopuita, joita sahasin ja hakkasin isohkon
kasan, jotka varmasti riittäisivät koko illaksi, sillä halusin
istua pitkään pimeässä yössä rätisevän nuotion äärellä.
Sytytin nuotion ja valmistin ruokaa, joka maistuu aina paremmalta
luonnossa kuin missään muualla. Lopulta illan jo hieman
viilentyessä ja hämärtyessä nuotiolle saapuivat myös kaksi muuta
retkeilijää. Söimme, joimme ja vaihdoimme kokemuksia niin päivästä
kuin muutenkin elämästä, lopulta jäin yksin vielä istumaan iltaa
nauttien olostani sekä yksin olemisesta. Kellon ollessa jo pitkällä
seuraavan päivän puolella, lähdin testaamaan koirani kanssa uutta
telttaani täynnä uusia hienoja kokemuksia.
Tarina
jatkuu...
0 kommenttia