Elämässä eksynyt
lokakuuta 31, 2017
Me
kaikki, sinä ja minä, olemme täällä vain yhden ainoan kerran.
Joillekin se matka on kivinen, joillekin pehmeä, jotkut elävät
mutkikkaan, jotkut suoran elämän, osalle elämä näyttäytyy
kylmänä, pimeänä ja pelottavana, joillekin kauniina ja
valoisana. Näyttäytyy se elämä minkälaisena matkana tahansa, se
on kuitenkin se matka joka meidän jokaisen itse on kuljettava
ainakin siihen asti, kunnes päättää muuttaa suuntaa.
Matkani
on ollut tähän asti hyvin risainen, olen kokenut ja kulkenut kaikki
nämä polut, pääsemättä koskaan perille- itseni luokse. Olen
elänyt toisten elämää omassa kehossani, mutta en ole elänyt omaa
elämääni. Olen yrittänyt aina olla jotain muuta, mitä itse
oikeasti olen tai haluaisin olla. Elämäni on ollut yhtä suurta
teatteria, vuodesta toiseen tarina on pysynyt samana, mutta joka
vuosi olen uudessa roolissa. Tämän roolin takaa olen yrittänyt
kurkistella ja miellyttää ympärillä olevia ihmisiä ja maailmaa,
mutta olen unohtanut kaikkein tärkeimmän, itseni.
Olen
sisimmässäni halunnut olla erilainen, kulkea omia polkujani, tehdä
sitä mitä haluan, elää omannäköistä elämääni välittämättä
siitä, minkälaista elämää meidän oletetaan elää. Tästä
halusta huolimatta, olen kuitenkin elänyt sellaista elämää, mitä
meiltä kaikilta odotetaan, vaikka sellaista elämään en olisi
halunnut elää. Olen tehnyt monia asioita omalla tavallani, lopulta
kuitenkin pyrkinyt sulautumaan muiden joukkoon, elää ja tehden
samoja asioita, olla kuin muut, liikaa erottumatta joukosta. Tämä
ristiriita on vienyt minua kauemmas itsestäni, omasta minuudestani.
Koko
ikäni olen pyrkinyt toimillani kuuluvani tähän yhteiskuntaan,
olemaan jokin tai joku. Miksi ja kuka? Olen yrittänyt olla
sairaanhoitaja, urheilija, taitelija, tunnollinen opiskelija ja
työntekijä, kaveri, hyvä isä ja rakastava mies. Olen suorittanut,
ylisuorittanut ja elänyt toisten haaveita, en omiani. Olen pyrkinyt
sopeutumaan ja asettumaan muottiin, johon minä en vain kuulu.
Olemaan sellainen ihminen, mikä minä en ole ja elämään sellaista
elämää, mihin minua ei ole tarkoitettu. Olen ollut kuin
avaruudessa kiitävä avaruusromu, joka päämäärättömästi
kiitää tyhjyydessä eteenpäin, kunnes vääjäämättömästi
tulee tiensä päähän.
Olen
elänyt köyhyydessä ja rikkaudessa, keskellä onnen ja riitojen.
Olen kulkenut syvimmässä pimeydessä ja kirkkaimmassa valossa.
Minut on rikottu ja minä olen rikkonut. Minut on koristeltu
valheilla ja minä olen koristellut valheilla. Olen elänyt toisen
ihmisen elämää omilla kasvoillani. Olen kuitenkin kaikki
päätökseni itse tehnyt, niitä päätöksiä ei voi enää
muuttaa, mutta tulevaisuuden suunnan voi. Tuleva polkuni voi olla
kivinen tai pehmeä, surullinen tai iloinen, täynnä pimeyttä tai
valoa, itkua tai naurua, sitä en vielä tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että sillä on iso ero aikaisempaan, tuleva polkuni on lähtöisin vain ja
ainoastaan minun päätöksistäni, minun halustani elää sellaista
elämää mitä minä haluan elää, ei muiden.
0 kommenttia