25.09.2017,
aamu valkeni hyvin sakean usvan peittämänä. Lämpömittari näytti
+4. Päiväksi oli kuitenkin luvattu hieno ja lämmin syksyinen
kieli, kenties viimeinen. Söin aamupalaksi lautasellisen puuroa ja join teetä.
Ennen lähtöäni, kävin juoksemassa koiran kanssa 7 kilometrin
aamulenkin. Paikoin sumua oli niin paljon, että sitä olisi voinut
veitsellä leikata. Ilmassa leijui vahva aamukosteuden tuoksu. Oli
energinen olo.
Pääsin
matkaan hyvissä ajoin ennen kello 11 aikaan aamusta. Sumu oli vielä
paikoin vahvaa mutta rajoittui enää alaville maille, ilmassa oli
reipas syksyn tuoksu. Kosteus on kuitenkin niin kova, että housuni
keräsivät itseensä ilmassa leijuvan kosteuden. Matkani ensimmäiset kilometrit poljin pitkin vanhaa junaradanpohjaa, jonka varrella on sijainnut aikoinaan myös kivilouhimo. Entistä kivilouhimoa käyttävät nykyisin Motocross
harrastajat, joiden hurjia hyppyjä olen joskus käynyt
seuraamassakin. Hiekkainen maantie on vielä kosteudelta paikoin
märkä, rastaat ovat jo kokoontuneet muuttoparviksi. Ilma on vielä
viileä ja viimeistään nyt silmiini jääneet unihiekat ropisevat
maahan.
Matkan
varrella ohitan pienen kyläkoulun, jonka pihalla pienet lapset
kovaäänisesti leikkivät. Ilmassa on lähes suuren urheilujuhlan
tuntua. Käännyttyäni tielle 3260 alkumatkat saan pyöräillä läpi
loivien nyppylöiden ja alamäkien, läpi kauniiden peltomaisemien,
auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Pyörän lämpömittari
näyttää +12. Muuta liikennettä ei juuri ole, muutama henkilöauto
ajaa ohitseni, yhdestä vastaantulevasta autosta heilutetaan minulle.
Lieneekö näky ollut niin huvittava. Yhdellä pellolla lukuisat joutsenet ja kurjet ovat sopusoinnussa valmiina lähtemään pitkälle muuttomatkalle, lieneekö heilläkin yhtä kova polte lähteä matkaan kuin itselläkin. Pysähdyn Rönniin, jossa
sijaitsee myös legendaarinen Rönnin lava. Siellä ihmisten lanteita
ovat käynyt vuosien varrella pyörittämässä mm. Irwin Goodman,
Kaija koo,Yö, Eppu Normaali, Dingo, Danny sekä lukemattomat muut
Suomi musiikin kirkkaimmat tähdet.
Jatkan
matkaani ja ei mene pitkään, kun saavun Eräjärven keskustaan. Käyn
paikallisessa kyläkaupassa täydentämässä eväitäni. Kaupassa on
vanhan ajan humua, vanha mummo on jäänyt suustansa kiinni kaupan
kassatädille, kaksi vanhaa pappaa miettivät kovaan ääneen mitä
tänään söisivät. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire
minnekään, ei minullakaan. Muutaman kilometrin päässä Eräjärven
keskustasta tulee jyrkkä ylämäki, hinkkaan mäen ykkösvaihteella
ylös ja päälle päästyäni vaihdoin pitkät housut shortseihin.
Lämpötila on jo lähes +15 mutta pipo pysyy vielä tiukasti päässä, ilman sitä päässä voisi tuntua tyhjältä.
Seuraavina
kilometreinä maisema ei juurikaan vaihdu, ennen kuin saavun
Längelmäveden Maljastensalmeen. Maljastensaaren yli menee silta,
josta on upeat näkymät niin Längelmävedelle kuin
Maljastensalmeen. On lähes tyyntä, järven pinta näyttää
kauniilta auringon säteiden kimaltaessa veden pinnassa. Poljen vuonna 1846 valmistuneen puukirkon ohi. Maantie on
hyväkuntoista eikä liikenteestä ole haittaa. Ohitan pellon, jossa
kaksi peuraa ovat lounastamassa. Toinen kääntää katseensa minua
kohti, ilmeisesti en ollut kovin pelottava ilmestys, koska jatkaa
syömistä. Lämpötila edelleen nousee, hiki kastelee otsani ja laitan pipon pois päästäni.
Saavun
Sahalahdelle. Keskustassa sijaitsevan marketin pihassa istuskelevat
Sahalahden veikot, eikä kyseessä todellakaan ole jalkapalloseura. Saan paljon
huomiota pyöräillessäni veikkojen ohitse, jotka parhaansa mukaan
ottavat korjaussarjaa. Kukaan ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään,
seuraavat vain katseellaan. Seuraavat kilometrit ovat todella
hyväkuntoista maantietä, jota on ilo ajaa. Matkallani silmiini osuu
”karvamatoja” jotka ylittävät tietä. Lyhyellä matkalla lasken
niitä olevan lähes sata. Mikä pyhiinvaellus tai kansanvaellus
madoilla tänään lienee olevan. Tämän lyhyen pätkän jälkeen
niitä ei enää näy. Pieni kyykäärme kuitenkin tiellä oli
aurinkoa ottamassa. Pysähdyin ja otin käärmeestä kuvia. Käärme
ei selvästikään halunnut olla kuvattavana, vaan yritti monta
kertaa purra mutta siinä onnistumatta. Jatkoin matkaa ja jätin Kyyn paistattelemaan
auringossa, pyöräni lämpömittari näytti jo +20.
Kilometrien polkemisen jälkeen saavuin
pelisalmelle. Tässä paikassa olen nuorempana käynyt useita kertoja
kalassa isäni ja veljeni kanssa. Tarinat kertovat, että täältä
saisi hyvin lahnaa mutta omat muistikuvani eivät tätä täydennä.
Kalastamiseen täällä liittyi aina pieni jännitys, sillä
siltojen kohdalla on kalojen rauhoitusalue ja näin ollen
kalastaminen on kielletty tiettynä aikana. Koskaan emme kuitenkaan
vaikeuksiin joutuneet. Pelisalmi on todella kivikkoinen kapeikko
Längelmäveden Isoniemenselän ja Villikanselän välissä. Salmen
poikki on valmistunut vuonna 1957 Kangasalan ja Kuhmoisten välisen
maantien silta ja pengertie. Istun rantakalliolla, syön eväitäni
ja kastelen varpaitani vedessä joka tuntuu jo viileältä. Aika
tuntuu pysähtyvän, ilma on kesäisen lämmin ja tässä voisi istua
pidempäänkin mutta matkantekoa on jatkettava.
Hyppään pyöräni selkään ja suuntaan
kohti Kangasalan keskustaa mutta tätä ennen minun on noustava
Kuohunharjun yli. Kuohunjärven päältä avautuu upea, suomalainen
kansallismaisema yli Vesijärven. Harjun päältä on mukava
lasketella alas kohti keskustaa. Pyöräilen hetken keskustassa, käyn
kaupassa ja suuntaan takaisin kohti Kuohunharjua. Äsken niin mukava
alamäki on muuttunut ikäväksi ylämäeksi. Polkeminen on kuitenkin
kevyttä.
Lasken
alas harjulta ja suuntaan pyöräni kohti alavia peltoja ja
perinteisiä etelä-suomalaisia maisemia. Matkalla ohitan pieniä
kyliä, lukemattomia peltoja, osasta on jo vilja puitu osassa se
vielä seisoo pellolla. Tietä 58 on mukava polkea, liikennettä ei
ole nimeksikään ja tienkunto on hyvä. Vaikka auringossa on vielä
lämmin, huomaan kuinka syksy ja talvi lähestyy. Puiden lehdet ovat
jo kellastuneet, osa jo tippunut, varjossa tulee viileä, ilmassa
leijuu kosteus, tuoksuu syksyltä.
Viimeisillä kilometreillä tulee
outo, äkillinen väsähtäminen. Jaloissani maitohapot huutavat
apua, pohkeisiini särkee, polkeminen tuntuu pahalta. Ilmeisemmin en
ole juonut tarpeeksi ja muutenkin evääni olivat aika laihat. Matkaa
ei ole kuitenkaan paljoa, joten en jää jalkojani lepuuttelemaan
vaan jatkan mankelin pyörittämistä. Poljen loppumatkan hampaita
purien, jokainen kammenpyöräytys tekee kipeää. Päästyäni
kotiin ilta on jo viileä, aurinko ei enää lämmitä. Syön
iltapalan, venyttelen hetken jalkojani ja menen yhtä kokemusta rikkaampana
nukkumaan. Päivälle tuli pituutta 101km.
