My Journey To Happiness: 2017

Six Pack 200 päivässä, ensimmäiset 50 päivää takana

marraskuuta 29, 2017

Share |

Hain kahvikuppini, palautin avaimeni. Avasin ulko-oven, kävelin pois katsomatta taakseni. Kuulin, kuinka työpaikkani ovi sulkeutui takanani, viimeisen kerran. En jäänyt kaipaamaan työkavereita, en vuorotyötä, en kiireisiä työpäiviä, en mitään. Nyt on aika rentoutua.

Olen työtön. Tämä pieni sana, joka on saatu kuulostamaan niin häpeälliseltä, kolkolta ja lohduttomalta. Tämä sana, joka vie ihmiseltä lähes ihmisarvon. Minulle se pieni sana on onni ja uusi mahdollisuus, oma valintani. Nyt minulla on aikaa olla itseni kanssa. Ei enää kiireisiä aamuja, ei aikataulutettuja päiviä, ei väkinäisiä kahvipöytä keskusteluja, ei kiirettä mihinkään. Töissä käydessäni unelmoin, vuodesta toiseen, että olisi vähemmän töitä ja enemmän vapaa-aikaa. Nyt minulla on aikaa, vapaus tehdä sitä, mitä itse haluan. Minulla on aikaa harrastaa, voin lähteä lenkille koska itse haluan. Voin mennä kauppaan heti aamusta, välttäen kilometrin pituiset jonot. Minun ei ole pakko lähteä mihinkään, jos en halua. Minä voin lähteä, jos haluan. Minulla on 37,5 tuntia viikossa enemmän aikaa toteuttaa itseäni. Olen työtön, mikä ihana mahdollisuus se onkaan.

Kaikkea normaalista poikkeavaa pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa huonona asiana. Sen takia me suomalaiset voidaan tällä hetkellä niin huonosti. Meidän ei anneta olla sellaisia, mitä haluaisimme olla. Meidän täytyy tehdä asioita, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä, kaikkea normaalista poikkeavia asioita pidetään kauhistuttavana ja ei hyväksyttävinä. Meidän pitäisi elää tietynlaisen muotin mukaan, jotta olisimme hyväksyttyjä kansalaisia ja kavereita. Haluan olla erilainen, haluan olla oma itseni, haluan tehdä asiat omalla tavallani. Uin vastavirtaan, iloitsen vapaudestani ja itsestäni. Nyt minun ei tarvitse tuhlata elämästäni 37,5 tuntia viikossa siihen, mistä saan palkaksi ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Nyt minun ei tarvitse heittää arvokasta aikaani hukkaan. Vapauteni on arvokkaampaa, kuin työstäni maksettu palkka.

Enää ei ole aikaisia aamuherätyksiä väsyneenä, pakotettuna lähtemään töihin. Enää ei ole seuraavia kahdeksaa tuntia, jotka kuluvat kuin hidastetussa filmissä. Enää ei ole kellon vilkuilua, jonka edellisestä vilkuilusta on kulunut minuutti. Enää ei ole haaveilua siitä, mitä teen kun pääsen kotiin. Enää ei ole sitä odotusta, jolloin työpäivä loppuu. Enää ei ole väsymystä, mikä työpäivän jälkeen tulee. Enää ei tarvitse mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa herätä väsyneenä uuteen työpäivään. Aina on olemassa useampia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja kuin se, mitä tällä hetkellä teet. Elämän tärkeimmät asiat löytyvät muualta, kuin työpaikalta.

Share |

Kesä 2017, Vol 4.1 Seitsemisen Kansallispuisto

marraskuuta 16, 2017

Heräsin ensimmäisen kerran jo aamun kuuden aikaan. Kävin ulkona haistelemassa minkälainen päivä olisi tulossa, taivas oli pilvetön ja kaksi vesilintua lensi korkealla vasten sinistä taivasta. Oli vielä hieman viileä ja kostea keli, lammen pinnassa oli paikoin usvaa. Hetken aikaa istuskeltuani suurehkon kiven päällä, telttani vieressä, päätin vielä jatkaa unia. Kömmin takaisin telttaan ja vielä lämpöiseen makuupussiini.

Noustuani myöhemmin uuteen päivään, todettuani teltan palvelleen hyvin yön, sytytin nuotion ja söin kevyen aamupalan. Kävelin koiran kanssa pienen aamulenkin, taivaalle oli jo kertynyt hieman pilviä mutta ilma oli jo lämpöisempi, muita ihmisiä ei ollut liikkeellä. Palasin leiripaikalle suunnittelemaan mitä tänään tekisin. Päätin pikaisesti lähteä käymään ihmisten ilmoilla, isovanhempieni haudalla, jotka jo pitkään ovat maanneet Kurun hautausmaalla. Kävin hakemassa kyläkaupasta kukkasen, jonka vein haudalle. Haudalla mieleeni virtasi useita kivoja muistoja mutta samalla mieleni valtasi ikävä. Hautausmaan hiljaisuudesta palasin takaisin erämaan hiljaisuuteen.

Istuskellessani nuotiopaikalla napsauttaen päivän ensimmäisen ja toisen virvoitusjuoman, päätin lähteä katsastamaan Liesjärven leiripaikan, missä eilen en käynyt. Osa Liesjärvestä ei enää kuulu Seitsemisen Kansallispuiston alueeseen. Maastokuvioiseen rinkkaani pakkasin tarvittavat eväät ja tarvikkeet. Heitin rinkan selkääni, kiinnitin koiranhihnan lannevyöhön ja lähdimme kohti uusia seikkailuja. Ulkona tarkeni olla hyvin T-paidalla ja shortseilla.

Lähdin kävelemään samaista polkua kohti Lieslampea, jota pitkin eilen jo kävelin. Ohitin samaisen Hiittenhautakankaan, jonka korkeat männyt näyttivät yhtä ylväiltä kuin eilenkin. Pysähdyin katsastamaan lähteen, joka sijaitsee Hiitteenkankaalla. Seitsemisen kansallispuiston alueella on muutamia kaivoja sekä kyseinen lähde. Juomavedet ovat juomakelpoisia, osan kaivon vesi on syytä kuitenkin puhdistaa ennen juontia, samoin kuten myös järvien, jokien ja purojen sillä veden laatu vaihtelee alueittain.

Matkatessani hyväpohjaista kangaspolkua saavuin Kangaslammelle, jossa eilen olleita joutsenia ei enää näkynyt. Lieslammelta jatkoin matkaani kohti Liesjärveä. Kävelin pitkin lammen rantaa, lammen toiseen päähän asti, jossa lampi muuttuu kapeaksi joeksi. Veden pinnan alla vesi virtaa hiljalleen, tuudittaen kasvillisuuden kevyeen liikkeeseen. Täälä silmiini kantautuivat ensimmäiset merkit majavista. Liesjoen kumpaakin puolta reunustivat kalvetut puunrungot, jotka törröttivät maasta ikäänkuin teroitetut ansakepit. Olisi siinä näkemistä kerrakseen, kun majava talttahampaillaan katkaisee kymmensenttisen puun kymmenessä-viidessätoista minuutissa.

Jatkoin matkaani kohti synkkää metsää, jota koristivat suuret ja paksurunkoiset kuuset. Matkaa oli kiva tehdä, sillä tänä vuonna hyttysiä ei ole niin paljoa kuin edellisenä kesänä. Saavuin Liesjärven leiripaikalle, joka oli maisemaltaan ja sijainniltaan kuitenkin pienoinen pettymys. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että olin ainoa retkeilijä alueella ja siitä, että olin juuri nyt täälä. Leiripaikalla puut olivat päässet vähiin, joten turvauduin keräämiini käpyihin ja maassa lojuneisiin oksiin. Sytytin nuotion, tein maittavan ruoan sekä itselleni, että koiralleni. Hyvin nautitun ruoan ja juomien, nyt oli vain kiva istua ja nauttia olemisesta.

Hetken istuminen vierähti nopeasti kolme tuntiseksi ja oli taas aika jatkaa matkaa. Ajoitus oli täydellinen, koska sillä hetkellä kun sain rinkkani selkään, leiripaikalle saapui uudet retkeilijät. Jatkoin matkaani kohti Käsikivenkangasta sekä Tasainenkangasta. Maisema muuttui hyvinkin nopeasti synkästä kuusimetsästä kuivemmaksi kangasmaastoksi, jossa hieman kitukasvuiset männyt taistelevat elämästään.

Palasin jo kulkemaani reittiä takaisin Soljastenkankaalle. Kiersin vielä Saari-Soljasen reitin, matkalla sain ihastella suomalaista suoluontoa ja sen monimuotoisuutta. Soljasten suoalue on yksi laajimmista luonnontilaisista suoalueista Seitsemisen kansallispuitossa. Kuljettuani hyväkuntoista polkua, saavuin Jaulinnevan katselulavalle. Täälä istuin, nautin karusta avosuomaisemasta ja sen ihanasta tuoksusta. Hiljalleen jatkoin matkaani kohti asemapaikkaani, sillä mihinkään minulla ei ollut kiire.

Leiripaikalle saavuttuani, kaikki tavarani olivat niinkuin lähtiessänikin. Toiset retkeilijät olivat pakanneet tavaransa ja lähteneet pois. Sain taas olla yksin, nauttia yksin olemisesta jota tältä reissulta lähdin hakemaankin. Eiliseltä oli jäänyt illaksi vielä kasa puita, joten puutöitä ei kauheasti tarvinnut enää tehdä. Illan viilentyessä ja pimentyessä, valmistin jälleen kerran maittavan aterian kera maittavien juomien. Loppuillan istuin rätisevän, lämmittävän nuotion ääressä tekemättä yhtään mitään. Olin vain ja nautin maailman kauneimmasta äänestä, hiljaisuudesta. Tätä ääntä, jota nyt ei edes kuikkien kauas kantavat äänet rikkoneet.

Heräsin jälleen kukonlaulun aikaan. Aamu oli pilvinen, viileähkö ja kostea. Yöllä ei ollut kuitenkaan satanut, vaikka niin olisi voinut luulla. Hetken aikaa katselin lammen pinnassa hiljalleen leijuvaa usvakerrosta. Mieleeni tuli lapsuudesta kauhutarina, jonka veljeni minulle kertoi. Olin vielä väsynyt, palasin takaisin teltaan ja jatkoin uniani lämpöisessä makuupussissani, koira vieressäni. Myöhemmin ylös noustessani, oli aika valmistaa kevyt aamupala, tyhjentää leiri ja suunnata takaisin ihmisten ilmoille, joka ei tälläkään kertaa hurraa huutoja minussa aiheuttanut.

Share |

Kesä 2017, Vol 4.0 Seitsemisen Kansallispuisto

marraskuuta 14, 2017

Elokuinen aamu alkoi tavaroiden pakkaamisella ja uuden teltan hankkimisella. Löydettyäni pienen ja kevyen teltan, suuntasin ruokakaupan kautta pois sivistyksen parista, kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Seuraavista päivistä minulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, tärkeintä oli, että pääsen pois kaikesta hälinästä, olemaan yksin itseni ja koirani kanssa, keskelle luontoa. Keli oli kesäinen, jota oli luvattu myös tuleville päiville.

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten kuntien mailla, Pirkanmaalla Länsi-Suomen läänissä. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1982 jota hoitaa ja ylläpitää Metsähallitus. Kansallispuiston pinta-ala on 45.5 neliökilometriä ja alueen maisema on hyvin vaihtelevaa, metsistä harjuihin sekä soihin. Luontopolkuja on kaikkiaan neljä ja polkuverkosto on laajuudeltaan noin 60km. Reittien varrella on nuotio- ja teltapaikkoja sekä opastuspisteitä. Kansallispuiston eliölajistossa esiintyy harvinaisia pohjoisen lajeja.

Päästyäni Kuruun, joka on itselle hyvin rakas paikka, kävin vielä täydentämässä viimeisiä eväitä paikallisesta kyläkaupasta. Olen viettänyt lapsuudessani useita kesiä Kurussa, sillä edesmenneet isovanhempani ovat siellä asuneet ja olihan vanhemmillanikin siellä muutamana kesänä kesämökki. Juuri täältä, Kurun jylhistä metsistä ja salomaista on lähtenyt minun innostukseni ja rakkauteni luontoon, kalastukseen ja eräilyyn. Täällä päälleni laskeutuu aina syvä rauha ja onnellisuus.

Lähdettyäni Kurusta kohti Parkanoa, käännyin Kaidankylästä kohti Seitsemisen Kansallispuiston maisemia. Asemapaikkani ei ollut vielä tiedossa, mutta päätin mennä katsomaan, onko Kirkas-Soljasten leiripaikalla elämää. Ajettuani hetken aikaa hyväkuntoisia hiekkateitä, saavuin leiripaikalle, joka onnekseni ammotti tyhjyyttään. Tänne pystytin uuden telttani ja tyhjensin varusteeni. Laitoin evääni järveen viilentymään, etteivät ne seuraavina aamuina kävelisi minua vastaan.

Istuin aloillani, nautin olostani, suhautin muutaman nestepitoisen tölkin auki ja katsoin kartasta, minne koirani kanssa suuntaisin. Päätin kävellä läheiselle Lieslammelle, johon on matkaa vain reilut 2km. Kävelin läpi Hiittenhautakankaan, jota koristavat luotisuorat männyt, jotka pitkillä rungoillaan kurottavat kohti taivasta. Saavuin pienelle Kangaslammelle, jonka peilityyntä pintaa rikkoivat kahden joutsenen tekemät hennot aallot. Maiseman muututtua kuivasta kangasmaastosta kuusimetsäksi olin jo Lieslammella.

Päätin suunnistaa kohti Liesjokea, jonka varrella kartan mukaan on vanha mylly, sen halusin nähdä. Liesjoella on kuuleman mukaan myös majavia, varsinkin Jaulin kämpän seudulla sekä Lieslammen sekä Liesjärven välisellä osuudella. Kävelin ohi Kettulammen, jonka tummassa pinnassa heijastui kauniisti vieressä oleva jylhä metsä ja sinivalkoinen taivas. Jonkin matkaa käveltyäni, läpi pitkospuiden sekä polkujen, saavuin myllylle. Näkymä oli kuin haltijametsästä. Ympärillä seisoi arvonsa tietävä vanha metsä, yksinäisyydessä pauhaava joki jonka varrella seisoo sammalkattoinen vanha mylly. Koirallakin oli ihmeteltävää vanhan myllyn nurkkia haistellessa.

Liesjoen myllystä jauhettiin aikoinaan viljaa seudun lähitaloille. Osakkaina olivat Kovero, Kuivasniemi, Kivijärvi sekä Liesjärvi. Liesjoen alkuperäinen mylly on viety aikoinaan pois, pelkästään myllynkivet jätettiin paikoilleen. Lieneekö vanha mylly lahonnut mutta nykyinen mylly tuotiin samalle paikalle Ruoveden Koveronkoskelta1995. Myllyä ihastellessani ajattelin, kuinka maailma touhu on ollut aikoinaan niin erilaista kuin nykyään ja kuinka jo pelkästään naapuri- ja lähitalojen käsitys on vuosien matkalla muuttunut.

Kuivan kurkun kostuttelun jälkeen suuntasin myllyltä kohti Jokiristin telttailualuetta. Kävelin pitkin Liesjoen rantoja ylittäen pienen sillan, jonka alta Liesjoki levottomana pauhasi. Hieman ennen Jokiristille saapumista vastaani tulivat ensimmäiset ihmiset. En siis ollutkaan yksin täälä, en kuitenkaan kokenut suurempaa tarvetta jäädä vaihtamaan kuulumisia. Koirat sentään tekivät hieman lähempää tuttavuutta toisiinsa. Pysähdyin katsomaan Jokiristin levähdysalueen, mutta jatkoin suorilta matkaani kohti Jaulin kämppää.

Jaulin kämppä on vanha savottakämppä, joka sijaitsee Liesijoen rannalla. Alkuperäisen kämpän rakensi suomalainen kirjailija Kalle Päätalo. Alkuperäinen päärakennus on palanut ja sen tilalle rakennettiin nykyinen kämppä. Päätalon vuonna 1946 rakentama tallirakennus on kuitenkin vielä jäljellä.

Istuin lammen rannassa olevan saunarakennuksen edessä muistellen niitä kertoja, kuin aikaisemmin täälä olen ollut. Ympärillä oli vehreää ja hiljaista, ainoastaan lampeen laskeva koski pauhasi keräten lammen rannoille valkoista vaahtoa. Koira istui vieressäni, välillä katseemme kohtasi, välillä vajosimme omiin maailmoihimme, sisimmissämme kumpikin haaveillen vapaana olemisesta. Täälä koin kuitenkin olevani vapaa, eikä minulla ollut taas kiire mihinkään.

Eväät nautittuani jatkoin matkaa kohti leirialuetta. Loppumatkan kuljin lämpimässä, lähes pilvettömässä säässä pitkin hiekkateitä ohittaen Jaulinnevan kauniin suon sekä Saari-Soljasen lammen, ennen saapumista Kirkas-Soljaselle. Teltta oli vielä pystyssä, tavarat tallessa, niin järvessä kuin teltassakin. Leiripaikkaan oli ilmestynyt myös yksi teltta lisää. Oli aika istahtaa kannon päälle, nauttia suon tuoksusta, seurata kuikkien rauhallista uiskentelua kirkkasvetisen lammen selällä sekä kuunnella niiden kutsuhuutoja, jotka kantautuvat pitkälle erämaahan asti.

Koitti aika alkaa tekemään polttopuita, joita sahasin ja hakkasin isohkon kasan, jotka varmasti riittäisivät koko illaksi, sillä halusin istua pitkään pimeässä yössä rätisevän nuotion äärellä. Sytytin nuotion ja valmistin ruokaa, joka maistuu aina paremmalta luonnossa kuin missään muualla. Lopulta illan jo hieman viilentyessä ja hämärtyessä nuotiolle saapuivat myös kaksi muuta retkeilijää. Söimme, joimme ja vaihdoimme kokemuksia niin päivästä kuin muutenkin elämästä, lopulta jäin yksin vielä istumaan iltaa nauttien olostani sekä yksin olemisesta. Kellon ollessa jo pitkällä seuraavan päivän puolella, lähdin testaamaan koirani kanssa uutta telttaani täynnä uusia hienoja kokemuksia.

Tarina jatkuu...

Share |