My Journey To Happiness

Tour De Längelmävesi With Fatbike

syyskuuta 26, 2017

25.09.2017, aamu valkeni hyvin sakean usvan peittämänä. Lämpömittari näytti +4. Päiväksi oli kuitenkin luvattu hieno ja lämmin syksyinen kieli, kenties viimeinen. Söin aamupalaksi lautasellisen puuroa ja join teetä. Ennen lähtöäni, kävin juoksemassa koiran kanssa 7 kilometrin aamulenkin. Paikoin sumua oli niin paljon, että sitä olisi voinut veitsellä leikata. Ilmassa leijui vahva aamukosteuden tuoksu. Oli energinen olo.

Pääsin matkaan hyvissä ajoin ennen kello 11 aikaan aamusta. Sumu oli vielä paikoin vahvaa mutta rajoittui enää alaville maille, ilmassa oli reipas syksyn tuoksu. Kosteus on kuitenkin niin kova, että housuni keräsivät itseensä ilmassa leijuvan kosteuden. Matkani ensimmäiset kilometrit poljin pitkin vanhaa junaradanpohjaa, jonka varrella on sijainnut aikoinaan myös kivilouhimo. Entistä kivilouhimoa käyttävät nykyisin Motocross harrastajat, joiden hurjia hyppyjä olen joskus käynyt seuraamassakin. Hiekkainen maantie on vielä kosteudelta paikoin märkä, rastaat ovat jo kokoontuneet muuttoparviksi. Ilma on vielä viileä ja viimeistään nyt silmiini jääneet unihiekat ropisevat maahan.

Matkan varrella ohitan pienen kyläkoulun, jonka pihalla pienet lapset kovaäänisesti leikkivät. Ilmassa on lähes suuren urheilujuhlan tuntua. Käännyttyäni tielle 3260 alkumatkat saan pyöräillä läpi loivien nyppylöiden ja alamäkien, läpi kauniiden peltomaisemien, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Pyörän lämpömittari näyttää +12. Muuta liikennettä ei juuri ole, muutama henkilöauto ajaa ohitseni, yhdestä vastaantulevasta autosta heilutetaan minulle. Lieneekö näky ollut niin huvittava. Yhdellä pellolla lukuisat joutsenet ja kurjet ovat sopusoinnussa valmiina lähtemään pitkälle muuttomatkalle, lieneekö heilläkin yhtä kova polte lähteä matkaan kuin itselläkin. Pysähdyn Rönniin, jossa sijaitsee myös legendaarinen Rönnin lava. Siellä ihmisten lanteita ovat käynyt vuosien varrella pyörittämässä mm. Irwin Goodman, Kaija koo,Yö, Eppu Normaali, Dingo, Danny sekä lukemattomat muut Suomi musiikin kirkkaimmat tähdet.

Jatkan matkaani ja ei mene pitkään, kun saavun Eräjärven keskustaan. Käyn paikallisessa kyläkaupassa täydentämässä eväitäni. Kaupassa on vanhan ajan humua, vanha mummo on jäänyt suustansa kiinni kaupan kassatädille, kaksi vanhaa pappaa miettivät kovaan ääneen mitä tänään söisivät. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire minnekään, ei minullakaan. Muutaman kilometrin päässä Eräjärven keskustasta tulee jyrkkä ylämäki, hinkkaan mäen ykkösvaihteella ylös ja päälle päästyäni vaihdoin pitkät housut shortseihin. Lämpötila on jo lähes +15 mutta pipo pysyy vielä tiukasti päässä, ilman sitä päässä voisi tuntua tyhjältä.

Seuraavina kilometreinä maisema ei juurikaan vaihdu, ennen kuin saavun Längelmäveden Maljastensalmeen. Maljastensaaren yli menee silta, josta on upeat näkymät niin Längelmävedelle kuin Maljastensalmeen. On lähes tyyntä, järven pinta näyttää kauniilta auringon säteiden kimaltaessa veden pinnassa. Poljen vuonna 1846 valmistuneen puukirkon ohi. Maantie on hyväkuntoista eikä liikenteestä ole haittaa. Ohitan pellon, jossa kaksi peuraa ovat lounastamassa. Toinen kääntää katseensa minua kohti, ilmeisesti en ollut kovin pelottava ilmestys, koska jatkaa syömistä. Lämpötila edelleen nousee, hiki kastelee otsani ja laitan pipon pois päästäni.

Saavun Sahalahdelle. Keskustassa sijaitsevan marketin pihassa istuskelevat Sahalahden veikot, eikä kyseessä todellakaan ole jalkapalloseura. Saan paljon huomiota pyöräillessäni veikkojen ohitse, jotka parhaansa mukaan ottavat korjaussarjaa. Kukaan ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään, seuraavat vain katseellaan. Seuraavat kilometrit ovat todella hyväkuntoista maantietä, jota on ilo ajaa. Matkallani silmiini osuu ”karvamatoja” jotka ylittävät tietä. Lyhyellä matkalla lasken niitä olevan lähes sata. Mikä pyhiinvaellus tai kansanvaellus madoilla tänään lienee olevan. Tämän lyhyen pätkän jälkeen niitä ei enää näy. Pieni kyykäärme kuitenkin tiellä oli aurinkoa ottamassa. Pysähdyin ja otin käärmeestä kuvia. Käärme ei selvästikään halunnut olla kuvattavana, vaan yritti monta kertaa purra mutta siinä onnistumatta. Jatkoin matkaa ja jätin Kyyn paistattelemaan auringossa, pyöräni lämpömittari näytti jo +20.

Kilometrien polkemisen jälkeen saavuin pelisalmelle. Tässä paikassa olen nuorempana käynyt useita kertoja kalassa isäni ja veljeni kanssa. Tarinat kertovat, että täältä saisi hyvin lahnaa mutta omat muistikuvani eivät tätä täydennä. Kalastamiseen täällä liittyi aina pieni jännitys, sillä siltojen kohdalla on kalojen rauhoitusalue ja näin ollen kalastaminen on kielletty tiettynä aikana. Koskaan emme kuitenkaan vaikeuksiin joutuneet. Pelisalmi on todella kivikkoinen kapeikko Längelmäveden Isoniemenselän ja Villikanselän välissä. Salmen poikki on valmistunut vuonna 1957 Kangasalan ja Kuhmoisten välisen maantien silta ja pengertie. Istun rantakalliolla, syön eväitäni ja kastelen varpaitani vedessä joka tuntuu jo viileältä. Aika tuntuu pysähtyvän, ilma on kesäisen lämmin ja tässä voisi istua pidempäänkin mutta matkantekoa on jatkettava.

Hyppään pyöräni selkään ja suuntaan kohti Kangasalan keskustaa mutta tätä ennen minun on noustava Kuohunharjun yli. Kuohunjärven päältä avautuu upea, suomalainen kansallismaisema yli Vesijärven. Harjun päältä on mukava lasketella alas kohti keskustaa. Pyöräilen hetken keskustassa, käyn kaupassa ja suuntaan takaisin kohti Kuohunharjua. Äsken niin mukava alamäki on muuttunut ikäväksi ylämäeksi. Polkeminen on kuitenkin kevyttä.

Lasken alas harjulta ja suuntaan pyöräni kohti alavia peltoja ja perinteisiä etelä-suomalaisia maisemia. Matkalla ohitan pieniä kyliä, lukemattomia peltoja, osasta on jo vilja puitu osassa se vielä seisoo pellolla. Tietä 58 on mukava polkea, liikennettä ei ole nimeksikään ja tienkunto on hyvä. Vaikka auringossa on vielä lämmin, huomaan kuinka syksy ja talvi lähestyy. Puiden lehdet ovat jo kellastuneet, osa jo tippunut, varjossa tulee viileä, ilmassa leijuu kosteus, tuoksuu syksyltä.

Viimeisillä kilometreillä tulee outo, äkillinen väsähtäminen. Jaloissani maitohapot huutavat apua, pohkeisiini särkee, polkeminen tuntuu pahalta. Ilmeisemmin en ole juonut tarpeeksi ja muutenkin evääni olivat aika laihat. Matkaa ei ole kuitenkaan paljoa, joten en jää jalkojani lepuuttelemaan vaan jatkan mankelin pyörittämistä. Poljen loppumatkan hampaita purien, jokainen kammenpyöräytys tekee kipeää. Päästyäni kotiin ilta on jo viileä, aurinko ei enää lämmitä. Syön iltapalan, venyttelen hetken jalkojani ja menen yhtä kokemusta rikkaampana nukkumaan. Päivälle tuli pituutta 101km.

Share |

Kesä 2017 Vol. 3.0, Last Paradise

elokuuta 29, 2017

61º60' N, 24º21' E. Tanhuanpää, Siitama. Tukikohtani koordinaatit, paikka jota koskaan ei pitänyt pystyä valloittamaan on nyt valloitettu, lopullisesti. Se paikka viedään minulta pois. Joudun luopumaan minun paratiisistani, paikasta jossa kuvittelin asuvani loppuelämäni, paikasta joka ei ollut vain kotini. Nyt, lähtölaskenta jonnekin on alkanut. Tämä on vanhan elämän loppu ja uuden alku.

Tiesin jo alkuvuodesta 2017, että vuosi tuo isoja muutoksia, tämä on vain yksi niistä. Tämä tarina sai alkunsa keväällä 2015 ja tulee päätökseen vain reilu kaksi vuotta myöhemmin. Voin palata siihen hetkeen laittamalla silmäni kiinni. Muistan kävelleeni alas pientä hiekkatietä...Aurinko paistoi ja oli lämmin päivä...

Pihassa minua odotti suunnaton vehreys, muistan ne puut, pensaat ja kaikki ne kukat jotka kukkivat valtoimenaan, sen hiljaisuuden ja luonnonrauhan, jonka pihaan saapuessa koin. Tiesin heti, tämä on minun Eden. Muistan ne joutsenen ja kurjen huudot, jotka kantautuivat kumpuilevilta pelloilta. Muistan sen järven, jonka pinta kauniina kimalteli peltojen takana. Näin itseni soutelemassa kesäisenä iltana järven selällä, talvella istumassa pilkillä. Muistan kaikki ne viinimarjapensaat ja omenapuut, joista kuvittelin tekeväni hilloa, mehua ja viiniä. Muistan sen pienen pellon, jossa kuvittelin kasvattavani perunaa, salaattia, kurkkua ja porkkanaa. Muistan sen luonnon tuoksun, joka ympärilläni leijaili. Sitä en unohda koskaan.

Muistan sen pihasaunan, jonka ensikertaa näin. Kuvittelin istuvani kynttilänvalossa joulusaunassa, jonka huuruisten ikkunoiden takaa näkyy luminen maalaismaisema. Muistan sen avolähteen, mielessäni kuvittelin saunan jälkeen sinne kastautuvan. Muistan sen suuren kallion saunan takana, jonka päälle rakentaisin kotamajan, josta olisi upea näkymä Siitamanlahden kumpuileville pelloille. Muistan sen nuotiopaikan, jonka ympärillä näin itseni istumassa nuotion rätistessä pimenevässä syys illassa. Muistan sen pienen kallion ulkovaraston takana, jonka päällä kuvittelin lampaiden kävelevän. Muistan sen kohdan, johon suunnittelin rakentavani pienen kanalan. Muistan kaikki ne lukuisat asiat, joita halusin paratiisiini rakentaa. Muistan nähneeni itseni suunnittelemassa ja valmistamassa omia tuotteitani, omassa yrityksessäni, omassa puusepänpajassa.

Muistan sen tunteen, sen mieleni vallanneen onnen, kun tiesin pääseväni kauas kaupungista, sen hälinästä ja sen vaaroista. Olin onnellinen, kun saisin elää mahdollisimman omavaraista elämää, rauhassa ja luonnon ympäröimänä. Halusin hidastaa elämääni, nauttia luonnosta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Tulen aina muistamaan sen savun tuoksun, joka saunan piipusta tuprahti puhumattakaan vasta leikatun nurmikon tuoksusta. Tulen aina muistamaan, kuinka hyvältä tuntui kantaa kaivosta saunaan vettä. Tulen aina muistamaan sen syksyisen pimeyden, kun miljoonat tähdet loistivat taivaalla. Tulen aina muistamaan sen, kuinka täysikuu valaisi talvella koko maiseman. Tulen aina muistamaan sen omenapuun, joka valkoisena kukki ja niiden mustaviinimarjapensaiden raikkaan tuoksun. Tulen aina muistamaan ne rauhalliset hetket, jolloin sain istua pihassa ja kuunnella luonnon ääniä.

Tulen aina muistamaan sen läheisen puron, jonka rannat kukkivat valtoimenaan rentukoita. Tulen aina muistamaan ne jylhät kalliot, humisevat männyt ja kumpuilevat pellot. Tulen aina muistamaan ne hiljaiset tiet, jotka pujottelivat metsien keskellä. Tulen aina muistamaan ne lukuisat metsäjärvet, jonka rannat vielä tyhjinä kaikuvat. Tulen aina muistamaan sen keväisen pikkulintujen konsertin. Tulen aina muistamaan sen rauhan ja hiljaisuuden. Tulen aina muistamaan sen tunteen, kuinka täällä aika pysähtyy. Tulen aina muistamaan sen torpan, jonka remontoin. Tulen aina muistamaan ne suunnitelmat, joita torppaan piti toteuttaa. Tulen aina ikävöimään sitä näkymää, joka torpan ikkunoista avautui. Tulen aina ikävöimään sitä tunnetta, joka pihaan tullessani aina minut valtasi. Tulen aina kadehtimaan niitä ihmisiä, jotka täällä Siitamassa saavat asua.

Minun tulee ikävä tätä paikkaa. Tämä oli minun viimeinen KOTINI suomessa, paikka jossa kaikki unelmani ja haaveeni romutettiin.

...........................

”Kuka lienee ensimmäisenä asettunut asumaan Siitaman kylään ja milloin tämä on tapahtunut, sitä tuskin aikakirjat kertovat. Rauhaisan paikan hän on löytänyt. Rauha antaa vielä tänäkin päivänä leimansa kylän elämälle. Ei tehtaiden kohinaa ja vihellystä, ei kolinaa ei hälinää, vain junan kaukainen ääni kuuluu, kun se ohi kiitäessään saa aikaan. Moni tilapäisesti paikkakunnalla oleskelevakin on ihastunut kylään, mutta vain siitamalalainen ymmärtää, mitä kaikkea siihen nimeen ja kylän erikoiseen tunnelmaan liittyy.

Ei tunne kukaan muu kuin siitamalalainen sitä tunnetta, mikä liittyy honkien huminaan, kun ne syysmyrskyssä kohisevat kallioiden rinteillä ja koko takamaa aivan kuin huokaa, ei tiedä miten hauskasti sydän sykähtää, kun kevätpuro lirisee kallion kolossa, puhumattakaan siitä riemusta, minkä käen heleä kukahdus ja pikkulintujen moniääninen kuoro koivikon keskellä saavat aikaan. Silloin ovat ojan pientareet keltaisenaan rentukoita ja mäet sinisenään sinivuokkoja.

Ei voi unohtaa kumpuilevia kallioita ja humisevaa takamaata joka tarjoaa mitä ihastuttavimmat retkeily, kalastus ja marjamaastot, eikä Muhojärven, Siitamanlahden ja Vesijärven rantoja, joihin valkovartinen koivu ja syksyn viljakuhilaat uneksuen kuvastuvat. Yhä uudestaan voi nähdä mielikuvissaan viehättävän näyn, joka aukeaa Takaveräjän ja Tanhuanpään tienoilta Siitamanlahdelle päin, voipa miltei tuntea syksyisen riihisavun ja kuivuvan pellavan tuoksun”

Ote kirjeestä Siitamalaisille, Enni Unkila, 10.11.1947.

Share |

Pages

Six Pack 200 Päivässä

200 minulle turhaa tavaraa

Tour De Längelmävesi With Fatbike

Kesä 2017 Vol. 3.0, Last Paradise

Kirjoittajasta

Seuraa

Suosituimmat

Blogi arkisto

Blogitekstisuositus

Mikä on suhteesi liikuntaan?

SEURAA BLOGIA

Hidasta Elämää

200 Tavaraa

100 Päivää / 1000Km

Tykkää Facebookissa

Suosituimmat

Instagram

Pages

Six Pack 200 Päivässä

200 minulle turhaa tavaraa

Tour De Längelmävesi With Fatbike

Kesä 2017 Vol. 3.0, Last Paradise

Kirjoittajasta

Seuraa

Suosituimmat

Blogi arkisto

Blogitekstisuositus

Mikä on suhteesi liikuntaan?

SEURAA BLOGIA

Hidasta Elämää

200 Tavaraa

100 Päivää / 1000Km

Tykkää Facebookissa

Suosituimmat

Instagram

Translate